Hyppää sisältöön

Meidän perhe -toiminnassa pohditaan naisen rooleja eri kulttuureissa

African Care ry:n tasa-arvoteko on uusi Meidän perheemme -toiminta, jossa puntaroidaan erilaisia odotuksia naisen roolista parisuhteessa ja perheessä.

Ryhmä on avoin kaikille naisille kulttuuritaustasta riippumatta ja tarkoituksena onkin peilata eri kulttuurien käsityksiä ja perinteitä suomalaisen yhteiskunnan käsityksiin. Toimintaan kuuluvat myös vaihtuvat asiantuntijat ja naisten kohtaamiskahvila, johon voi mennä viettämään aikaa rennossa ilmapiirissä. Kaikella tällä halutaan voimaannuttaa naisia itsenäiseen toimijuuteen.

Maahanmuuttajataustaiset naiset jäävät miehiä helpommin kotouttamistoimenpiteiden ulkopuolelle, jolloin esimerkiksi koulutus- ja työllistymisvaihtoehdot sekä suomen kielen taito voivat jäädä ohuiksi.

”On tärkeää tarjota naisille turvallista ja luottamuksellista tilaa, jossa voi keskustella avoimesti joskus hankalistakin aiheista.”, kertoo African Caren toiminnanjohtaja Batulo Essak.

African Care on maahanmuuttajataustaisten naisten vuonna 2001 perustama ja johtama kansalaisjärjestö, joka vahvistaa erityisesti naisten ja tyttöjen hyvinvointia sekä toimintamahdollisuuksia.

Lue lisää Teot-sivulta!

Jaa somessa: