Hyppää sisältöön

Olympiakomitean Kohti tasa-arvoisempaa urheilua – loppuseminaari järjestettiin 29.1.2021

Olympiakomitean Naiset vaikuttajina liikunnan pelikentillä -hanke päättyi perjantaina 29. tammikuuta pidettyyn Kohti tasa-arvoisempaa urheilua -loppuseminaariin.

Seminaarissa kuultiin innostavia puheenvuoroja, jaettiin kokemuksia sekä kannustettiin jatkamaan tärkeää työtä sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi liikunnan ja urheilun saralla.

Ekvalitan Malin Gustafsson jakoi näkemyksiään kaikille avoimemmasta ja osallistavammasta urheilusta. Nuorisotutkimusverkoston dosentti Mikko Salasuo esitteli keskeisiä tutkimustuloksia ja suuntauksia epäasiallisesta kohtelusta urheilussa.

Seminaarissa kuultiin rohkaisevia puheenvuoroja tasa-arvotyöstä lajiliitoissa.

Suomen Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purjo yhdessä viestintä- ja markkinointipäällikkö Jarno Tiusasen kanssa, kuinka liitossa on panostettu koulutustoimintaan, yhdenmukaistettu palkintorahoja ja palkkioita, perustettu naisverkosto sekä asetettu tavoitteet naisten määrän kasvattamiseksi toiminnassa.

Suomen Ampumahiihtoliiton puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki korosti, kuinka tasa-arvon edistämisessä tulee huomioida kokonaisvaltaisesti johtamisjärjestelmä, yhteisön arvot sekä liikunnan ja urheilun toimintakulttuuri. Lähdesmäki painotti myös syrjinnän ehkäisyn tärkeyttä liittojen ja seurojen toiminnassa.

Finlands Svenska Idrottin projektikoordinaattori Tarja Krum kertoi På samma linje -hankkeessa tehdystä työstä ja saavutuksista. Hanke tarjoaa asiantuntijatukea seuroille, osallistuu aktiivisesti liikunnan ja urheilun verkostotyöhön sekä seuraa ja arvioi tiiviisti tasa-arvotyön toteutumista.

Seminaarin loppupuolella kuultiin Naiset vaikuttajina liikunnan pelikentillä -koulutusohjelmaan osallistuneiden mietteitä. Emma Järvinen ja Tanja Näkki jakoivat innostavia kokemuksiaan koulutusohjelmasta, sekä esittelivät osana koulutusta toteuttamat tasa-arvotekonsa. 

Tilaisuus päättyi Naisjärjestöjen Keskusliiton pääsihteeri Terhi Heinilän puheeseen. Heinilä korosti urheilun johdon merkitystä tasa-arvotyössä, sekä peräänkuulutti tasa-arvotyön valtavirtaistamista osaksi kaikkea toimintaa.

Keskustelu näistä teemoista jatkuu Naisjärjestöjen Keskusliiton, Tasa-arvoteoilla vaikuttavuutta -hankkeen, Helsingin kaupungin ja Yle Urheilun järjestämässä Tehdään enemmän, tehdään paremmin -webinaarissa tiistaina 16.2.2021 klo 9-11. Ilmoittaudu mukaan!

Kuva: Jenni Sirén

Jaa somessa: