Hyppää sisältöön

Kerhot innostavat tyttöjä matemaattis-luonnontieteellisten aineiden pariin

Zonta International Piiri 20 osallistuu tasa-arvotekoihin ZAU-kampanjallaan. Kampanjassa kerätyillä varoilla on tarkoitus perustaa etenkin 10–12 -vuotiaille tytöille suunnattuja matemaattis-luonnontieteellisiä ZAU-kerhoja, joissa innostetaan ja kannustetaan tyttöjä matemaattis-luonnontieteellisten aineiden pariin. Tavoite on, että tytöillä olisi ovet auki kaikkiin ammatteihin, eikä heidän valinnanvaransa kapenisi matemaattis-luonnontieteellisten aineiden opiskelun puutteen vuoksi.

Vuosina 2018-2019 käynnissä olevan kampanjan tavoite on toteuttaa yhteistyössä LUMA-keskus Suomen verkoston kanssa kaikkiaan 100 ZAU-kerhoa ja saada toimintaan mukaan vähintään 1000 tyttöä, poikia unohtamatta.

Suomessa työmarkkinat ovat erittäin selkeästi jakaantuneet miesten ja naisten ammatteihin. Naisvaltaiset alat ovat niin sanottuja matalapalkka-aloja. Tutkimusten mukaan tytöt hakeutuvat edelleen hoitoalalle ja pojat insinööreiksi. Kampanjallaan Zonta-järjestö haluaa omalta osaltaan edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa Suomessa ja Suomen työmarkkinoilla. Kaikkien Suomessa toimivien Zonta-kerhojen yhteinen varainkeruu-, vaikuttamis- ja palveluhanke on osa järjestön 100-vuotisjuhlavuotta.

Kampanjan nimellä ZAU on eri kielillä muun muassa seuraavia merkityksiä: Zonta Antaa Uskallusta, Zonta Antar Utmaningar, Zonta Ahvatleb Unistama ja Zonta Advances U.

Tekijä: Zonta International Piiri 20
Lue lisää

Jaa somessa: