Hyppää sisältöön

Sinä osaat! -verkosto teknologiasta kiinnostuneille tytöille

Suomalaiset tytöt ovat luonnontieteissä maailman toiseksi parhaita heti Singaporen jälkeen (PISA 2015 –tutkimus). Erinomaisista PISA-tuloksista huolimatta tyttöjen luottamus omaan osaamiseensa tiedeaineissa on Suomessa heikkoa. Microsoftin tutkimukseen (2017) osallistuneista suomalaistytöistä ja -naisista suurempi osuus arvioi taitonsa fysiikassa, kemiassa ja tietojenkäsittelyssä huonoksi kuin hyväksi. Suomalaiset tytöt ovat OECD-maista kaikkein vähiten kiinnostuneita hakeutumaan tekniikan ja luonnontieteiden aloille. Hoiva-ala on yhä tyttöjen suosikki, tekniset alat poikien (Kun koulu loppuu -tutkimus 2017). Suomessa teknologiayritysten työntekijöistä vain 21,9 % on naisia.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana teknologia-alan työllisyys Euroopassa on kasvanut kolme kertaa nopeammin kuin muu työllisyys. Jos teknologia-alan työmarkkinoilla olisi yhtä paljon naisia kuin miehiä, EU:n bruttokansantuote voisi kasvaa jopa 9 miljardilla eurolla (Microsoft 2017).

Sinä osaat! on digitaalisuutta hyödyntävä verkosto ja kohtaamispaikka tytöille, opettajille, opinto-ohjaajille, vanhemmille, teknologia-alan yrityksille ja päättäjille. Verkostosta on tarkoitus luoda laaja ekosysteemi, jossa kohtaavat tytöt ja heidän lähipiirinsä sekä päättäjät ja vaikuttajat. Sinä osaat! Tytöt ja teknologia –verkoston avulla tytöt voivat mm. luoda mentorointisuhteita teknologia-alan naisosaajiin, kurkistaa teknologia- ja teollisuusalojen yrityksiin ja koulutukseen virtuaalitodellisuuden keinoin sekä saada vertaistukea toisilta tytöiltä. Tytöille suunnitteilla olevassa mobiilisovelluksessa hahmotetaan valintojen vaikutusta myös pelillisten elementtien avulla.

Sinä osaat! -verkosto on perustettu keväällä 2017 ja sen ovat perustaneet Oulun ammattikorkeakoulu ja Koulutusavain Oy. Toiminta on tarkoitus laajentua Sinä osaat! -tulevaisuuskeskukseksi.

Sinä osaat! Tytöt ja teknologia -tiimi osallistuu ideallaan Sitran Ratkaisu100-haastekilpailuun. Tavoitteenamme on, että v. 2033 naisia työskentelee tekniikan alalla 30% ja v. 2028 naisia ja miehiä opiskelee tekniikan alalla yhtä paljon eli 50% / 50%.

Tekijä: Oulun ammattikorkeakoulu ja Koulutusavain Oy
Lue lisää

Pitkähiuksinen nuori ihminen aurinkolaseissa ja lippalakissa katsoo kameraan, ja ihmisen edessä on teksti: "sinä osaat!".
Jaa somessa: