Hyppää sisältöön

Tyttöjen ja naisten syrjäytymistä ehkäisevä pilottihanke Suomen Lähetysseuran tasa-arvoteoksi

Suomen Lähetysseuran tasa-arvotekona on vuonna 2017 alkava pilottihanke Tansaniassa, jonka avulla syrjäytymisvaarassa olevat ja prostituutiota harjoittavat nuoret naiset saavat itse äänensä kuuluviin ja mahdollisuuden muuttaa oman elämänsä. Syrjäytymistä estävä uusi hanke vähentää nuorten naisten ja tyttöjen prostituoiduksi joutumisen riskiä opastamalla heitä toisenlaisen toimeentulon piiriin. Se auttaa jo prostituutiolla itsensä elättävien pääsyä koulutukseen ja siten saamaan tuloja muualta.

Pilottihanke toteutetaan Tansanian Morogorossa, joka on yliopistokaupunki, sillä erityisesti kampusalueilla riski joutua seksuaalisesti väärinkäytetyksi on suuri. Seksiä käytetään tarkoituksellisesti kaupantekovälineenä niin opiskelijoiden kuin opettajienkin tahoilta. Monilla tytöillä on harhakäsitys, että hyvän numeron saaminen kokeesta vaatii seksiä opettajan kanssa. Muun muassa tähän ajatteluun hankkeella pyritään vaikuttamaan. 

Suomen Lähetysseura työskentelee yli sadan kirkko- ja järjestökumppaninsa kanssa 30 maassa. Se on tehnyt työtä tyttöjen ja naisten parissa lähes 160 vuotta. Ensimmäiset suomalaiset lähetystyöntekijät näyttivät esimerkillään, miten naiset työskentelevät lääkäreinä ja opettajina. Nykyään Lähetysseura kouluttaa paikallisia kumppaneitaan johto- ja asiantuntijatehtäviin.  

Lue lisää Teot-sivuiltamme! 

Lisätietoa ja esimerkkejä meneillään olevista tasa-arvoa lisäävistä hankkeista: http://www.suomenlahetysseura.fi/ls_fi/sivut/tyomme/

Jaa somessa: